Softabilityn kehittämä XReach-etätukiratkaisu soveltuu huollon, asennuksen ja koulutukseen tarpeisiin. Purje- ja moottoriveneiden myyntiin ja välitykseen erikoistuneen Blue Ocean Oy:n mukaan etätukiratkaisulle on selkeää kysyntää myös veneteollisuudessa.
Softabilityn kehittämä XReach-etätukiratkaisu on asiakastarpeeseen räätälöitävä alusta, joka soveltuu hyvin esimerkiksi asiakastuen, huollon, asennuksen ja koulutuksen tarpeisiin. Etätukiratkaisulle on käyttöä varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa huollettava laite ja asiantuntija voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan ja seisokit aiheuttavat turhia aika- ja kustannustappioita. Esimerkiksi veneteollisuudessa törmätään vastaavanlaisiin tilanteisiin niin myynnissä, vuokrauksessa kuin valmistuksessakin. Blue Ocean Oy vahvistaa, että etätukiratkaisulle on selkeää kysyntää veneteollisuudessa.
Etätuki on kustannustehokas ratkaisu veneilijöille sekä venevalmistajille
XReach herätti kiinnostusta purje- ja moottoriveneiden myyntiin ja välitykseen erikoistuneessa Blue Ocean Oy:ssä. Blue Ocean on pitkään alalla toiminut Suomen ja kansainvälisen venekaupan moniosaaja, jolla on myynnin lisäksi vahva kokemus veneiden telakoinnista, asennuksista, huollosta sekä logistiikasta. Blue Oceanin toinen omistajista, Samuli Leisti, johtaa Zer°emission – race against sea pollution projektia, joka on vahvistanut hänen näkemystään XReachin kaltaisen etätukiratkaisun tarpeellisuudesta.
Leisti näkee selviä käyttötapauksia esimerkiksi veneiden myynnissä ja vuokrauksessa. Hetken käytön jälkeen uudelle omistajalle/käyttäjälle voi ilmentyä ongelmia, jotka vaativat asiantuntijan avustusta, mutta eivät selviä pelkällä puhelinsoitolla. Etätukiratkaisun avulla asiantuntija näkee live-videoyhteyden kautta saman minkä paikan päällä oleva käyttäjäkin ja pystyy näin ohjeistamaan tarkemmin ongelmatilanteissa ilman matkustamista paikan päälle. Nopea ja kustannustehokas palvelu säästää molempien aikaa ja käyttäjä saa nautittua enemmän veneilystä lyhyen lomakauden aikana.
“XReach mahdollistaa nopean tuen tilanteissa, jotka voisivat vaatia veneen myyjän tai asentajan käyntiä veneellä. Veneen omistaja tai vuokraaja ei aina tunne kaikkia veneen ja sen varusteiden teknisiä yksityiskohtia. XReach-ratkaisulla veneen käyttäjä saa käyttö- tai korjausopastuksen etänä ilman, että joutuu esimerkiksi keskeyttämään lomaansa. Aikaa ja vaivaa säästyy huomattavasti sekä veneen omistajalta että veneen myyjältä tai vuokraajalta.”, kertoo Leisti.
Etätukiratkaisun käyttö ei rajoitu vain kuluttajiin vaan ratkaisusta on hyötyä erityisesti myös veneteollisuuden laitevalmistajille. Jos veneissä, moottoreissa tai elektroniikkajärjestelmissä tulee ongelmia, asiantuntijat ja teknikot saadaan yhdistettyä myös näissä tilanteissa kätevästi etätukiratkaisun avulla. Ratkaisun avulla säästetään matkustamiseen kuluvaa aikaa ja kustannuksia, työn tekeminen tehostuu sekä esimerkiksi koulutukseen käytettäviä resursseja saadaan pienennettyä laadusta tinkimättä.
XReachin tarina alkoi vuonna 2017 alun perin asiakkaan toiveesta. Sittemmin olemme kehittäneet etätukiratkaisua entisestään tehokkaan tiimin voimin. Tänä päivänä ratkaisu toimii muun muassa modernien älylasien kanssa. Lue koko tarina!
Tähän webinaariin olemme koonneet joukon sekä maailmalta että oman kokemuksen kautta tulleita XR-käyttötapauksien ja -teknologioiden kärkiä. Katso webinaaritallenne, jossa kuulet missä kyseisten teknologioiden osalla mennään!
XReach on teolliseen käyttöön suunniteltu etätukiratkaisu. XReachissä on laaja valikoima sisäänrakennettuja mukautettavia ominaisuuksia, joista uusimpina esittelyssä Ad Hoc ja Teleconference. Lue lisää!
Vaikka kestävät tablet-tietokoneet käyttävät tyypillisesti työntekijöille tuttuja alustoja ja voivat olla helppokäyttöisiä, todellisuus on, että suurin osa teollisuuden työntekijöistä työskentelee käsillään. Tablettien käyttäminen hidastaa työskentelyä ja vähentää tilannetietoisuutta. Tässä webinaarissa Softability ja Realwear keskustelevat kyseisien ongelmien ratkaisemisesta ja esittelevät käytettävissä olevia ratkaisuja.
Lisätty todellisuus, älylasit, sulautetut järjestelmät, pilvipalvelut – nykyaika tarjoaa monia vaihtoehtoja. Myös etätukiratkaisut ovat tätä päivää, mutta sopivan paketin valinta ei välttämättä ole niin helppoa. Kun hyvä etäyhteysalusta löytyy, se voi vaikuttaa positiivisesti koko yrityksen liiketoimintaan.
XReach-etätukiratkaisu herättää kiinnostusta maailmanlaajuisesti – eikä suotta, sillä alusta tarjoaa tehokasta kenttätyöskentelyä ja paremman tuottavuuden. Miten teidän yrityksenne voi hyödyntää etätukea?
Onko teidän yrityksessänne ollut joskus tilanne, jota oma huoltoryhmänne ei osannut ratkaista? Kaipasitteko tuolloin kipeästi ulkopuolisen asiantuntijan apua? Etätukiratkaisun avulla jopa toisella puolella maapalloa oleva asiantuntija voi auttaa kenttätyöntekijöitänne reaaliajassa. Mikä parasta, etätuki tarjoaa monia muitakin hyötyjä liiketoiminnallenne.
XR Studio on Softabilityn liiketoimintayksikkö, jonka kehittämät ratkaisut tukevat asiakkaiden liiketoimintaa uusilla teknologioilla, kuten lisätyllä todellisuudella (Augmented Reality AR), virtuaalitodellisuudella (Virtual Reality VR) ja yhdistetyllä todellisuulla (Mixed Reality MR). Lue miten XR Studio on saanut alkunsa!